Tulin juuri ihanalta värityskuvatapaamiselta takaisin työpöydän ääreen ja painan mieleen mukavia muistoja koulussa viettämästäni ajasta.

Vakiokysymys, jonka lapset esittävät minulle esitellessäni erilaisia värityskuvia, joita olen piirtänyt jo kymmenille lapsiryhmille, on:

”Vau, miten sä oot noin taitava!!?!”

Se lämmittää aina mieltä, vaikkakin, kuten lapset arvostellessaan omia piirroksiaan tietävät, tiedän minäkin, että aina voi kehittyä ja tulla taitavammaksi.

Vastaukseni tähän kysymykseen on siis aina:

Harjoittelemalla..

Otin kynän käteeni kolmivuotiaana tai jo pienempänä ja rakastin piirtämistä, kuten rakastan edelleen.

Ja sitten vaan harjoittelin.

Olin vuosia piirtämättäkin välillä.

Usein ottaessani jälleen kynän käteeni tauon jälkeen, huomasinkin tauon aikana kehittyneeni.

Sitten minulla oli todella pitkä tauko, vuosia kestänyt, ja sen jälkeen piirtämiseni oli taantunut. Mutta en välittänyt lopputuloksesta vaan jälleen kerran rakastin piirtämistä.

Sitä, miten kynä tanssii paperilla.

Sitä, mitä kynä kertoo minulle piirtäessäni.

On ihanaa vierailla luokissa ja kertoa, miten monta vaihetta tällainen värityskuvakin käsittää. Se ei synny kerralla. On mahdotonta piirtää luovasti ja interaktiivisesti noin 20 – 30 hahmon piirrosta, joka rakentuu hahmo kerrallaan lasten toiveiden pohjalta ilman, että sitä pitäisi hieman muokkailla vielä.. Usein tunnilla aikaa per hahmo on noin kaksi minuuttia. Noh, kyllähän tietysti voisin vaan laittaa riman alemmas ja ottaa tussin käteen.. Mutta.. Silloin korjausliikkeet olisivat hankalampia ja olisi mahdoton kerran viivan piirrettyäni antaa lapsen keskustella kynäni kanssa..

”Onko sillä tällainen ilme?”

”Onko tämä parempi?”

”Tarkoititko tällaista?”

Piirrän siis lyijykynällä ensimmäisen version ja palvelen lapsen toiveita.

Toiseen versioon parantelen luonnosta katsoen mallia kuvapankeista netissä.. Millaiset ne pilkut gepardilla olikaan.. Entä leopardilla.. Oliko labradorinnoutajan korvat kuinka isot..

Vasta sen jälkeen tussaan piirroksen värityskuvaksi.

Helpointa on piirtää tietysti sellaisia hahmoja, joita itse näen usein, kuten kääpiöluppakorvakaneja… (kuvassa lemmikkini Liiu)

Mutta kiinnostavinta on piirtää hahmoja, joiden ulkomuotoa en ole tullut edes ajatelleeksi aikaisemmin.. Kuten katkarapua.. Miltä se näyttääkään omassa elinympäristössään..

Lapset ovat kyllä mainioita ideanikkareita ja mielikuvitus on ihan mahtava juttu kuvia hahmotellessa!

Näiden piirrosten tekeminen on todella inspiroivaa ja kiehtovaa!

Ja vielä kiehtovampaa on kuulla, millaisia tarinoita syntyy lasten värittäessä värityskuviani, sillä kuvaanhan voi lisätä omia hahmoja ja vaikka millaisia seikkailuja!

Innolla otan vastaan teidän tarinoitanne värityskuvista – Lämmin kiitos jo etukäteen!