Viikon päästä päästään värittämään!

Tarinatädin värityskuvat – Suomi 100 vuotta – Värityskuvan julkistaminen netissä 30.11.2017
 
Tarinatädin värityskuvat toteuttaa yhdessä lapsiryhmän kanssa kaikille lapsille yhteisen värityskuvan suomalaisuudesta ja Suomen luonnosta hauskalla yksityiskohtia vilistävällä ja inspiroivalla tavalla osana #Suomi100 juhlavuoden virallista ohjelmaa.
 
Suomen juhlavuoden kunniaksi Tarinatäti toteutti värityskuvan yhdessä Vantaalaisen Kaivokselan koulun 3. luokan kanssa. Kuvaan haettiin lapsiryhmältä ideoita siitä, miltä Suomi näyttää lapsen silmin. Mistä suomalaisuus muodostuu tänä päivänä?
värityskuva toteutettiin piirtämällä kuvaan 24 hahmoa lasten toiveisiin perustuen ja lukuisia muita hahmoja. Jokainen ryhmän lapsi sai oman hahmonsa kuvaan ja sai päättää, mitä suomalaista hahmo kuvassa tekee.
 
Hahmot kuvaan valittiin suomalaisesta luonnosta ja kuvan ympäristöön piirrettiin lasten toiveiden pohjalta suomalaista
luontoa järvimaisemineen. Värityskuvassa vaihtuvat myös neljä vuodenaikaa syksystä kesään.
 
Kuva luonnosteltiin yhdessä lasten nähden ja sen piirsi valmiiksi taiteilija Elina Puohiniemi eli Tarinatäti.
 
Värityskuva julkaistaan internetissä vapaasti kaikille ladattavana pdf-tiedostona ilmaiseksi marraskuun lopussa. Kuvaa voi ladata linkistä aina juhlavuoden loppuun asti. Kuva on piirretty A3-kokoon ja siihen kokoon tulostettuna se onkin hauska tarinoita inspiroiva elämys!
 
Värityskuvaa voi hyödyntää niin myös opetuksessa ja sen myötä voi tarinoida lasten kanssa suomalaisuudesta. Kuvan itselleen väritettäväksi lataaville vanhemmille ja muille kasvattajille ja pedagogeille värityskuvasta muodostuu oivallinen keskustelun avaaja lasten kanssa käytäviin keskusteluihin siitä, mitä Suomi on ja mitä suomalaisesta luonnosta löytyy.

Ja eikun värityskynät esiin!

Klikkaa tästä Suomi 100 -värityskuvan omalle nettisivulle
Tarinatädin värityskuvat toteuttaa lapsiryhmien toiveita todeksi värityskuvien muodossa. Taiteilija Elina Puohiniemi eli Tarinatäti on toteuttanut yhdessä lapsiryhmien kanssa (esikoulu-3.lk) värityskuvia vuoden 2015 keväästä lähtien. Värityskuvissa jokainen ryhmän jäsen saa oman hahmonsa näkyviin ja oman äänensä kuuluviin. Värityskuvat inspiroivat tarinankerrontaa, ryhmäyttävät luokkaa ja tarjoavat hyvän työkalun kielen opettamiseen.