Tilaa Tarinatädin uutiskirje

Kummi somessa

KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ELINA PUOHINIEMI

”Jes, nyt se on lähetetty! Lähetin juuri kuvan omasta tämän päivän värityskuvaluukusta kummitädilleni tarinani kanssa. Lisäsin tarinaan vähän omiakin hahmojani; tarinasta on tullut jo aika makeen rönsyilevä. 

Noista rönsyistä kummitätini ottaa kopin ja lähettää pian minulle kuvan omasta värityksestään jatkaen minun tarinaani. On hauska kokeilla, miten voi jatkaa tarinaa – Millaisia aasinsiltoja voikaan rakennella luukusta toiseen! 

Seitsemännestä kahdeksanteen päivään oli kyllä helppo, kun liito-orava halusi tulla moikkaamaan lintuja kauralyhteelle. Mutta eihän toki tarina siihen jäänyt, vaan siitäpä se vasta alkoi. Piirsin toiselle paperille kuvan siitä ja teippasin sen kiinni joulukalenterin sivuun. Siitä tuli hauska! Kohta minun joulukalenterini rönsyilee seinälläkin jo joka puolelle!” 

Värittäminen onnistuu myös etänä mukavasti valokuvaten ja tarinoita toisillenne viestitellen. 

Joulukalenteria saa Tarinatädin Holvi-kaupasta marras- ja joulukuun ajan.

 

:: Tarina on ihan kuvitteellinen Tarinatädin tunnelmallista omaa pohdintaa – Onko sinulla elämässäsi lasta, jonka kanssa voisit jakaa luovan pikkuhetken päivittäin jouluun asti? ::

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Tarinatäti Elina Puohiniemi

Taiteilija ja elämäntaidonvalmentaja

Piirtää tarinankerrontaa ja yhteisöllisyyttä inspiroivia värityskuvia.

Tilaa uutiskirje ja seuraa Facebookissa

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *